Taideyhdistys Elsuupa on perustettu Kärsämäelle vuonna 2005. Yhdistyksen tarkoituksena on kannustaa etenkin taiteesta kiinnostuneita lapsia ja nuoria mielenkiintoisen tekemisen pariin. Yhdistys järjestää taidekursseja ja tapahtumia, kuten Tarinoiden Yöt marraskuussa.
Taideyhdistys järjestää vuosittain myös ARS Kärsämäki -kesänäyttelyn, joka esittelee laajasti nuorten taiteilijoiden teoksia.
Jäseneksi
Taideyhdistys Elsuupa ry:n jäseneksi voi liittyä kuka tahansa taiteesta ja kulttuurista kiinnostunut asuinpaikasta riippumatta. Vuosittainen jäsenmaksu on vain 10 euroa. Maksamalla jäsenmaksun saa tuntuvia etuja ja alennusta taidehankinnoista ja Nahkurin myymälän tuotteista. Myös yhteisöt ja yritykset voivat liittyä kannatusjäseniksi 100 euron vuosimaksulla.
Ajankohtaista
TARINOIDEN YÖ -tapahtuma perjantaina 14.11.2008
Tutustu ohjelmaan >>>
ARS Kärsämäki -nuorten kuvataiteilijoiden kesänäyttely Taidetalo Nahkurissa 24.8.2008 asti. Tiedustele näyttelystä ja Nahkurin taide- ja käsityömyymälästä kulttuurityön numerosta 044 4456889.
Taideyhdistys toteutti vuonna 2007 lasten ja nuorten kulttuurin hankkeen Taidetalo tutuksi, taide tavaksi.
Päivitetty 10.11.2008